maanantai 10. lokakuuta 2011

#138

Nunnukae oli laittanut kommenttiboksiin haasteen, kiitoksia vaan. :) Ajattelin nyt sitten näin aamun alkajaisiksi (mikä aamu on klo 12..) tehdä tämän blogin varmaan ensimmäisen postauksen, jossa on jotain muutakin kuin kynsiasiaa.

Tehtävänäsi on:

- kiittää haasteen antajaa blogissasi
- haastaa kahdeksan bloggajaa ja ilmoittaa heille siitä
- kertoa itsestäsi kahdeksan satunnaista asiaa

1. Vaikka kaikkea muuta pientä tykkäänkin näpertää ja väsäillä, niin käsitöiden tekemiseen mulla ei riitä hermot. En varmaan edes osaisi kutoa oikeaa ja nurjaa, jos yrittäisin.

2. Oon ollut kolmessa ammattikoulussa, mutta en valmistunut vielä kertaakaan (tosin kohta kyllä siitä kolmannesta). Mun koulu-ura ei oo menny ihan putkeen. :D Oon kuitenkin nyt löytänyt sen oman alani ja hyvä näin.

3. Asustelen avomiehen ja kissan kanssa.

4. Voisi varmaan luulla, että kynnet olisivat tärkein harrastukseni, mutta ainakin samalla tasolla ellei edelläkin on kasvit. Mulla on yhteensä reilu 20 kasvia, ja lisäksi kasvattelen nytkin yrttejä kasvilampun alla.

5. Varsinkin orkideoista tykkään kovasti (paitsi siitä perus-perhosorkideasta). Pari niistä juuri availee nuppuja ikkunalaudalla, ensimmäinen kerta kun oon saanut ne kukkimaan uusiksi. :)


6. Kukkahöpinät varmaan riittää jo.. Koitan myös käydä salilla säännöllisesti.

7. Meillä on aika pieni asunto, välillä tuntuu että siisteys on mahdottomuus kun täällä on kahden ihmisen tavarat..

8. Joskus tulevaisuudessa haluan muuttaa maalle.

Menipäs aikaa keksiä näitä asioita. :D Haasteen heitän seuraaville blogeille, joissa ainakaan äkkiseltään katsottuna ei näyttänyt olevan tätä haastetta tehtynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti